Yli meren, ohi saarien

Sansibar! 

Terkkuja lomalta. Tyolomalta siis. Sunnuntaina saavuttiin tanne, ja eipa ole edelleenkaan kiire tai stressi hirveesti kolkutellut olalle. Taa on ihan erilainen paikka kun Dar, kuvista ehka huomaatte. Turismia on paljon ja muslimeja kuusi kertaa enemman. Ihan kivaa saada kosketusta vieraaseen kulttuuriin ja uskontoon mutta mulla tahtoo hirmu huonosti onnistua tuo muslimipukeutuminen: polvet ja olkapaat peitettyna. Oonkin ottanut tavotteeksi etta olis aina joko polvet tai olkapaat peitettyna, eiko se oo scandinaavilta ihan tarpeeksi? I hope so.

En tieda oonko kaivannut jotain rohkaisua tanne Sansibarille lahtiessani mutta paivakirjassa lukee: rohkeutta on menna elamassa eteenpain. Etta niin kai sitten. 

Puolen paivan aurinko haikaisi meidan tulevaisuutta just sopivasti kun karautettiin lautalla laituriin. Taas kirjotettiin uudet viisumit ja naytettiin passit ja taas sain kuulla etta young girl, babygirl! Jep, ja yksin reissussa.

(Tahan valiin pakko kertoa etta tassa netticafeessa nama veikkasi mua 20-vuotiaaksi ja ma nyokyttelin etta joo kylla. Samaan hengenvetoon kerroin myos etta mulla on kaksi lasta, Pekka ja Liisa. Meinasi naiden usko olla koetuksella mutta naytin pari kuvaa kovalevylta ja oman aitiyskuvan opiston mammapaivilta ni johan upposi! Ja rauhassa saa olla koneella, mita noi tossa valilla huutelee etta onko mulla ikava mun vauvoja. Mun mielesta ihan hyva juttu siis kaiken kaikkiaan kun ottaa huomioon seuraukset.)

Edward oli meita vastassa satamassa vaarinpain olevan nimikyltin ja iloisen hymyn kanssa. Tihrustettiin siita sen isojen kourien valista etta lukeehan tossa nyt varmasti meidan nimet ja sitten huidottiin reippaasti etta taalla me ollaan, mambo vaan!

Kaytiin heittaa kamat talolle ja ehdittiin purkaa niita ehka noin 6,5 minuuttia kunnes Edward tuli koputtamaan ovelle etta let's go! Anottiin kolme minuuttia lisaa armonaikaa ja juostiin vessaan jossa huuhtelu toimii kasipelilla, ja heitettiin kassit olalle ja paineltiin ulos. Ajettiin lapi Stone Townin pikkukujien ja oltiin jalleen satamassa. Meidat istutettiin penkille ja kaskettiin odottaa. Muutaman minuutin odottelun jalkeen meille pudotettiin muutamat rapylaparit nokan eteen ja kaskettiin valita hyvat. Ja sitten let's go! Rapylat ja snorkkeli kainalossa kahlattiin veneelle ja lahdettiin merelle loppupaivaksi huiman puolen tunnin maissa olon jalkeen. 

Tassa on meidan venekuski. Hasab. 

Aurinko paistoi ja meri kimmelsi ja vesi oli turkoosia. Se oli elamaa!

Ehdittiin satamassa ostaa viela aurinkolasitkin ettei paase elama liiaksi haikaisemaan. (Oli niin sinnikas myyja etta pakko ne oli lopulta ostaa. Ja muodon kuvan vuoksi laittaa paahan.) Teinipellet merella siis! Taitaa mun lasien kaytto jaada melko vahaiseksi.

Edessa naky kaistale hiekkaa ja ma kuiskasin Lauralle etta ollaanko me oikeesti menossa tota valkosta taivasta kohti.

Ja oltiinhan me. Hiekkaa, simpukoita ja yksi puu. 

Hasab jai ankkuroimaan venetta.. 

.. ja me Lauran kanssa muutettiin rannalle. Ideana oli siis harjoitella snorklausta.

Ja hyvin se meilta sujuikin! Oltiin mestareita muutaman vesihorpyn ja sukelluksen jalkeen. 

Snorklailtiin vahan siella sun taalla, vaihdettiin aina veneella paikkaa. Me uitiin ja Hasab katto meille lounaan. Aika kelpo mies mun mielesta. 

Ja oli selvasti leikannut melonia ennenkin.

...

Ankkuroitiin paatti ja hypattiin maihin. Kilpikonnasaarelle!

Hedelman kuoret paatyi parempiin suihin. Oli oikeita ahmatteja nuo tortoiset! Tassa on 150v. vanha herra.

Oli silla kokoakin sen 150 vuoden edesta..

Mutta ihan sopo otus. Ja yllattavan loysa nahka silla!

Tama torkku tossa polulla. Houkuttelin sen vesimelonin kuorella ylos. (Naatteko, oon melkein sademetsassa!...............)

Laura ei vissiin elukoista jarin piittaa. Uskalsi se kuitenki silittaa yhta kappaletta kuoresta! 

Hauska muuten tama mun reissukaveri!

Nama oli vissiin vahan ihastuneita.. Tieda vaikka syntyisi vauva pian!

Pidettiin myos sylissa yhta semmosta. Se kylla rapisteli pois, en oikein tieda halusko se valttamatta olla kasittelyssa..

Laurakin piti, ja eiko se kuva kerro perinteisesti enemman kuin tuhat sanaa?

Meri voittaa Baharim jossei mikaan muu. Kaunista.

Lahtiessa joukko lapsia ryntasi meidan luokse -kuin Dar konsanaan! Taalla Sansibarilla ei pahemmin huudella valkoihoisten peraan koska turismia on niin paljon. Nama halusi joka tapauksessa yhteispotrettiin! Ei kirista tyttolapsillakaan viela hunnut paata. 

...

Ilta-auringon laskiessa me palailtiin satamaan. Aurinko laskee taalla mereen. Aika uskomattoman nakosta. En vaan ymmarra etta minne se laskee, miksi se laskee niin nopeasti, miksei ne varit levia.. Viela on 9 iltaa aikaa katsoa sita. 

Siinapa meidan kuulumisia maustesaarelta! Taalla on tarvinnut valilla yolla sita lakanan riekaletta mika meilla on peittona, talvi tekee tuloaan! 

Talolla ei ole nettia joten nettikahviloilla mennaan. Nyt asettelemaan tyyny koipien alle ja unten maille. Meidan huoneessa yksi enkkutytto pamauttaa aina kuudelta valot paalle joten ei auta kun nousta aikasin ylos. 

-Emppu, 

jota valmiiksi jo ihan-pikkusen-vaan ottaa paasta avata silmat kuudelta.

ps. Meidan projekti on taalla baby day care center. Siella ma oon niiden yksivuotiaiden vaippahousujen kanssa! On varmaan sata Mohammedia ja yhta monta Abdullia ja ma aina huudan etta Mohammed who kun en muista sita toista nimea. Siella ne imeskelee peukaloa ja kollii sylissa. Tassa pari kuvaa paivaunilta:

Usiku mwema!