Kunnialla kylailemassa

Heipparallaa ihmiset!

Tansaniaan kuuluu hyvaa, mitahan Suomeen? Siirrettiin meidan Sansibarille lahtoa sunnuntaiksi, eli viikonloppu viela naissa maisemissa. Ja pari tyopaivaa. Laura on kaymassa aitivauva-klinikalla ja ma kirjottelen blogia.

Arvatkaa mita, kavin eilen kylassa! Aaron uskollisesti toteuttaa meidan Tansania-toiveita ja ma sitten toissapaivana selitin hienolla englannillani etta Aaron, have you friend? (Tasta hyvasta sain loukkaantuneen katseen omakseni.) ...And your friend have small baby? Tulin jalleen kerran ymmarretyksi ja eilen sitten hypattiin moottoripyoran kyytiin ja mentiin katsomaan Nancya.

 

Nancy ei kylla ollut mikaan ihan pikkunen vauva vaan hyvin syonyt puolivuotias. Aaron naytti sen pulleita reisia ja sanoi tyytyvaisena etta lots of food! Jep, hyva niin. Ensimmainen pullea taapero jonka ma oon Tansaniassa nahnyt.

Yllattaako ketaan jos sanon etta se oli sopo? Mutta aika totinen tyllero myos. Se asui talossa, ei siis missaan slummissa. Keskinkertanen talo, ei mikaan okyrikas. Perustarpeet tyydyttava?

Tassa on Nancyn mamma ja pappa. En muista aipan nimea mutta iska on Pierre. Opiskelee yliopistossa. Ja selvasti jumaloi tyttoaan. Se piti sita paljon sylissa ja ilmeili sille ja istutti kaiteelle ihmettelemaan kanoja.

Kavin keittion puolella katsomassa kun ne vanhemmat naiset keitti Ugalia. Harmi ku ei ole siita kuvia. Siella keittiossa istui myos tosi vanha nainen, kasittaakseni Aaronin grandmother. (Nama oli siis A:n sukulaisia.) Tansaniassa vanhemmille ihmisille sanotaan tervehdyksena shikamoo, se on eraanlaista kunnioitusta. Mina en yllattaen muistanut ja helaytin ilosena etta mambo! Ei tullu vastausta ja Aaron tokkasi kylkeen ja suhahti etta Shikamoo. Tottelin kuuliaisena ja sain hymyn ja vastauksen: marahaba. 

Se keittopuuhissa oleva nousi heti ylos kun tulin ja pyyhki hameenhelmalla tuolia etta voin istua. Se on jotenkin hamillista. En usko etta paikallisten keskuudessa vanhat naiset nousee nuorille tytoille pyyhkimaan tuolia. No mutta, hopoteltiin siina keittopadan aaressa ja hatisteltiin kananpoikia pois jaloista ja oli lammin tunnelma.

Kohta Pierre alko kattaa poytaa ja sitten mentiinkin syomaan. On tapana etta naiset ja lapset istuu keittiossa ja miehet ja vieraat poydan aaressa. Selvisin ruokailusta kerrassaan mallikkaasti siihen nahden etta oltiin afrikkalaisessa ruokapoydassa jonka tavoista ma en tieda mitaan. Etsin heti alkuun varmaan aika epatoivoisen nakoisena ruokailuvalineita koska Aaron naurahti: Emilia, this is Africa. Tuumasin etta okay, okay, interesting. Ja sita se kylla olikin: ne ugalipallot (vahan niinko riisia mutta semmosta soossia...) papukastikkeineen meinasi koko ajan luiskahdella mun sormista ja kalanpaat tuijotti lautaselta enka ymmartany miten saan sen kaiken kastikkeen syotya. Kadet pestiin aluksi mutta kai sinne sormien alle jai muutamat muurahaisen munat ja hiekan muruset ja mudat ja... Sormet ruokaan vaan ja suuhun! 

Kieltamatta taytyy kylla sanoa etta oli hyvaa ruokaa. 

I'm so happy now!

Sitten saapui lisaa kavereita ja istuttiin ja juteltiin ja oli tosta viinipullosta huolimatta (tai juuri siita syysta) hirveen mukavaa!

Naiden kaikkien nimet on ei-afrikkalaisia. Nancy, Pierre, William, Aaron, Daddy.. Kerrankin ma osasin lausua jonkun nimen aiheuttamatta mitaan hymynvareita tai paanaukomista.

Tassa naita mun uusia kamuja! Daddy ja William. Alkaa multa kysyko miksi Daddy on noin vaalea, en tieda, ihmettelin itsekin samaa. Yliopistopoikia namakin. 

Valttamatta mut haluttiin pois kameran takaa etta tassa ollaan eika muuta voida!

Etta semmonen kylareissu, ajateltiin menna tanaan istuskelemaan johonkin porukalla. Viimisia Darin paivia viedaan, melkein harmittaa.

Eilen oltiin toissa, koululla. Se pikkumummo oli ihan ylivasynyt, nuokkui vaan siina penkilla. Olin varma etta kohta se tipahtaa ja pelastin sen opettajan kepin ja silman alta omaan syliini turvaan nukkumaan. Tarvitseeko edes mainita etta mun sydan suli taas. Siina se kollotti niin luottavaisena vaikka aluksi tuntu etta se pelkasi mua ja Lauraa. Koulupaiva loppui just ja kannoin sen sitten kotiin.

Opettaja halusi nayttaa taas meille kalastajakylan elamaa. Miehet tuli just kalalta ja sita kalaa oli kylla ihan valtavasti, ainakin tuntu silta. Sinne ne vaan kahlas vyotaisia myoten veteen ja kanto niita kalamuovipusseja. Ihmiset odotti rannalla ja tulilla paistu kalaa ja lapset kirmasi ympariinsa ja jossain itki lapsi ja taisi olla aika normaali paiva.

Siina alakulmassa nakyy noita kalamuovipusseja.

Kuvattavia olisi ollut taas jonoksi asti ja hymy oli herkassa jokaisella. Sen melkein toisi suomalaiseenkin katukuvaan, iloisuuden ja hymyn. Vaikka mistapa sita tietaa mita sen kaiken alle taalla katkeytyy..

(kuva deletoitu, pole sana)

 Pikkutytoilla loppu itku seinaan kun kyykistyttiin jambomamboille. Kenties jahmettyivat kauhusta? Vahan ne ainakin tuntu pelkaavan. Kenties tama varin puute aiheuttaa sen.. Yhdet pelkaa ja toiset nauraa ja kolmannet huutaa mzungu ja ryntaa hieromaan kasia ja jalkoja etta jos jotain irtoaisi.

 

Slummeissa on melko ahdasta. Kaikki senttimetrit on otettu kayttoon. Ei ole viela tarvinnut noilla pikkukujilla ottaa ravuista mallia ja kulkea sivuttain.

Laura oli vahan kipeana viela ja ympariinsa ravaaminen alkoi tuskastuttamaan. Matka kavi jo kotia kohti kunnes opettaja kysy etta halutaanko me nahda apina. Yeeeeees! Vahan siina kylla ehti pohtia etta mitahan hakkiapinaa me ollaan menossa katsomaan..

 

Ja valjaissahan se oli, pieni apinan raapale, 8 kuukautta. Mutta se kylla vaikutti ihan yhta elamaniloiselta ku kaikki muukin elava taalla. Annoin sille banaania ja se istu mun olkapaalla ja yritti syoda mun hiuksia ja korua. Shara tuntu pikkusormineen kylla aika ihmismaiselta. Ja silla oli veijarisilmat!

Etta aika terhakkatapaus!

Selvittiin kotimatkalle ja odotettiin puolituntia dala-dalaa joka oli niin taynna ettei sitten edes menty kyytiin ja viitottiin lopulta meille biki-biki. Ehdittiin siina odottaessa tehda hirmu hieno videopostaus! Pitaskohan joskus laittaa semmonen?

Sanoin joskus etta lapset saatellaan ja haetaan koulusta. Tassa niita oli lahdossa kotiin kun me tultiin talolle. Moottoripyoralla vaan, mahtaa mukulat nauttia jos kerta minakin!

Turvallisuus sita samaa Tansaniaa kun kaikki muukin.

Siinapa niita oli taas kuulumisia niin paljon etta hatun nostot vaan jos selvisitte loppuun asti! Kerronpa teille viela etta toissailtana otettiin kaarme kiinni kepilla. Mulkosilmat silla oli, eipa sitten muuta erikoista. Python olis mukava tavata. 

-Emppu