Koulunpenkillä

Ollaan sitten vihdoinkin päästy aloittamaan työt! Koulussa ollaan, nursery schoolissa. Tykkään siitä vaikka se onkin semmosta aakkosten ja numeroiden paukuttamista. Lapset huutaa sitä litaniaa niin paljon kun kurkusta lähtee ja opettaja paukuttaa kepillä tahtia. Muuten tosta kepistä en sitten tykkääkään. Tuntuu ihan sairaalta tommonen keppikulttuuri. Pitäisi kunnioittaa muiden kulttuuria mutta mä en vois vaan katsoa vierestä jos jotain noista meidän naperoista piiskattaisiin. Tänään aamulla töhin tullessa nähtiin kun lapsia läimäytettiin kepillä. En tajua miksi. Ne oli siinä koulun pihalla jonoissa ja riveissä, ja siitä vaan. Ei todella mahdu mun pieneen päähän.

Mutta tässä ollaan välitunnilla, opettaja tuolla vetää pisimpänä aamujumppaa.

Ja liike lähtee lantiosta!

Tämä tyttö on Saksasta, tuolla koululla myös meidän kanssa, opettamassa. Ja lapsilla on joulu kirjoista ja papereista ja kynistä ja palloista!

Nämä lapset meidän koulussa todella tulee slummista. Viedään ne kotiin aina koulun jälkeen. Siinä on jotain tosi kaunista, siinä saattamisessa. Lähdetään sinne slummien väliin lapset mukana. Yksitellen ne lapset katoaa omiin koteihinsa kunnes me jäädään keskenään ja huidotaan ohimenevää bussia pysähtymään. Se on semmonen kalastajakylä missä ne lapset asuu. Miehet lähtee öisin kalalle ja tulee aamulla saalis mukanaan takaisin, ne tuo ruuan koko porukalle.

Mutta kyllä se karulta tuntui kun eräskin pikkutyttö meni vaan betonikuistille haisevan kalakasan viereen. Siinä se iloisena vilkutti, oli mennyt kotiinsa.

Tässä on meidän koulun pienin tyllerö! Se on niin huvittava. Mielettömän reipas tapaus. Opettajan lellari. Vähän totinen kuvassa, ainut kerta taitaakin sitten olla kun tätä tyttöä näkee totisena. Se viittaa aina ensimmäisenä kun opettaja pyytää näyttämään oikeaa kirjainta taululta. Hirveen pätevänä menee eteen ja isosti läiskäyttää kädellä -ja aina väärää kirjainta. Saparo tossa edessä vaan heiluu kun se viilettää menemään!

Katsokaa näitä kenkiä! Hellyyttäviä tapauksia nämä lapset. Siellä ne lompsii niillä kalosseilla mitkä käsiinsä on sattunu saamaan. Olkoon isältä tai kaimalta tai serkulta tai mummolta perityt.

Lapset osaa tosi vähän englantia. Me sitten ollaan englanti-swahili-aaneloset kädessä ja hirveen pätevinä opetetaan siellä. Osaan kohta paremmin swahilia ku englantia, hyvin männöö!

Harmi kun tämä kone ei nyt lataa enempää kuvia. Olisitte kenties halunnu nähdä vielä sen meidän opettajan. Siinä on karismaa. Vaikka oliskin paidassa reikä ja housuista puuttuisi nappi. Mä en oo vielä päättänyt tykkäänkö siitä vai en. Ensimmäisenä päivänä pari tenavaa jännitti tosi paljon ja oli varmaan vähän mammaa ikävä ja niitä itketti. Opettaja vaan paukutti keppiä ja käski olla hiljaa. Toivoin koko ajan ettei se lyö niitä lapsia, siihen viereen vaan, pöytään. Se kaksikko pelkäsi meitä ni eipä oikein voitu tehdä mitään. Siinä ne purskahti vähän väliä itkemään. Sillon kyllä suututti että koita nyt hiukan edes ymmärtää, ne on ihan pieniä vielä. Mutta onko se tuokin sitten vaan tätä kulttuuria? Ja kyllä siinä opettajassa on myös paljon hyvää. Yhtä poikaa harmitti kun lähdettiin koulusta ja kyyneleet valu silläkin. Opettaja heitti oman stetsoninsa sen päähän ja se itku loppui siihen. Että omaa mielipidettä odotellessa!

Se koulusta!

Eilen illalla käytiin kreisillä moottoripyöräajelulla! Oltiin Aaronin kanssa ja selitin L O I S T A V I L L A englannin taidoillani että joku paikka jossa "no voice, no boys, only peace and love". Ja semmonen sitten löytykin, Bahama Beach. Oli ihan uskomatonta olla kaiken melun ja mölyn ja tööttäilyn ja jambomambon jälkeen jossain missä vaan aallot kohisi ja kuu valaisi rantaa. Kenties mun sydämestä jäi pala sinne, pitää hakea joskus pois.

Moottoripyörillä takaisin ja 125 lasissa niin että hiukset vaan hulmusi! Se oli elämää se. I liked it.

Että tässäpä tätä Afrikka-eloa taas kaistaleen verran. Käytiin tänään rannalla Aaronin kanssa. Otettiin siellä  kiinni semmonen nyrkin kokoinen iso rapu ja tutkittiin sitä vähän. Hirveet mulkosilmät. Tuotiin myös Lauralle tuliaisiksi yksi rapu. Ei se siihen vissiin hirveesti rakastunut.

Nyt itikat on syöny mua tässä koneella istuessa niin paljon että seuraavan postauksen otsikko taitaa olla Malariassa. Taidan painua hyttysverkon alle. (ps. Vihaan tota verkkoa, ei auta vaikka kuinka kuvittelee olevansa prinsessa.) Ylihuomenna taas, ja parempi tuuri toivottavasti kuvien kanssa!

Usiku mwema, lala salama!!!