Musta ei tule ikina merinaista

.. eika merimiesta eika merirosvoa eika Kapteeni Koukkua eika valttamatta edes Flipperin ja Yamaha 15sta omistajaa. Kerron teille kohta tarinan.

Meilla alkoi viikonloppu perjantain tyopaivan jalkeen. Kivoja nama viikonloput mutta nastaa menna huomenna toihin ja rutistaa syliin mun kultapoika Elvyn 1v (joka on kylla varmasti jo melkein 2 vuotta). Meilla on ollu adapteri rikki ni eipa ole kuvia saatu toista tai mistaan muualtakaan loppuviikosta. Tilanne toivottavasti korjautunee ensi viikolla! Nojoo, toihin kuului joka tapauksessa sita "normaalia". Varitettiin perhosia niiden naperoiden kanssa, yksi kerrallaan with teacher. Ihan kiva idea sinansa mutta kaikki ei sitten ehtiny ees tarttua kynaan kun koitti puuroaika. Ja yhden kanssa kun varitat niin viisi muuta hyppii paalle ja puree ja  repii sivuja ja.. Mutta ihan jees! Juotiin puurot ja puolilla kaatu rinnuksille ja maahan ja sitten jynssattiin ja vaihdettiin vaipat ja laitettiin tenavat sleep, sleep! Tama siis joka paiva, rutiineja rutiineja, niitahan lapset rakastaa?

Heidi ja Karoliina tuli tanne viikonlopuksi viettamaan Sansibar-lomaa. Oli aika huikeeta nahda niita ja kuulla Darin kuulumisia ja puhua Suomea urakalla. Lauantai-iltana kiskastiin kerrankin mekot paalle ja harjattiin hiukset ja lahdettiin ravintolaan syomaan. 

Nappasin matkalta terkkuja kaikille raksamiehille ja -naisille!

Eksyttiin ensin johonkin mega-hulppeeseen hotelliravintolaan. Silmailtiin ruokalistathinnat lapi ja paatettiin coolisti tilata vaan juomat ja katsoa auringonlasku. 

Fiilistelykuvilla mennaan..

(Mun kamera ei tykkaa pimeasta joten yokuvia ei oo mistaankoskaanmilloinkaan.)

Vaihdettiin siis paikkaa ja paadyttiin intialaiseen ravintolaan. Meilla oli hulvattoman hauskaa ja ruoka oli hyvaa ja tarjoilijat huvittuneita ja ilta oli pimea ja kutsu kavi toiselle kierrokselle. Maybe sometimes! (vakiovastaus)

Etta ravintola on testattu ja yksi ilta edes naytetty niilta kauniimman sukupuolen edustajilta!

Okei, tassa tulee tarina jonka nimi on DOLPHIN TOUR.

Herattiin aamulla 04.00. Oltiin nelja mammaa vartissa aamupalalla (ja se jos joku oli hyvaa tossa reissussa)! Syotiin omeletit ja banaanit ja oltiin suomalaisella tasmallisyydella ulkona just sillon ku pitikin eli kello 05.00. Ootettiin meidan kyytia 9,5 minuuttia ja ehdittiin vaan pari kertaa todeta etta this is Africa. Auto tuli ja hypattiin kyytiin ja koukattiin pari kanadalaista remmiin mukaan ja sitten kiidettiin halki valkenevan aamun kohti delfiineja! Oli janna tunne astua ulos ulko-ovesta sillon viiden aikaan oisen tahtitaivaan alle.  Ja sitten matkalla ne tahdet vaan havisi ja kappas, paiva oli alkanut!

Nojoo, ajettiin siis semmosta vauhtia etta ensimmaista kertaa Afrikkalaisessa kulkuneuvossa ma ihan toden teolla toivoin etta paastaan kaikki hengissa perille. Ja sen siita sitten saa, jouduttiin poliisiratsiaan. Saatiin kai sakot ylinopeudesta. Siina se toinen paikallisista pojista tyonteli rahoja piiloon ja joutu sinne ulos poliisien luo ja me oltiin tietty heti ihan varmoja etta ne ottaa sen panttivangiksi ja se poika oli siella ihan paiseessa. Paastiin jatkaa matkaa pienen odottelun jalkeen ja ketaan ei kidnapattu tai otettu vangiksi tai edes panttivangiksi. Kaikki hyvin!

Perille paastiin ja aurinkokin alko sopivasti nayttaytymaan.

 

Reissukamut! 

Onko snorkkeli hyvin?

 

Soviteltiin taas oikeat rapylat ja maskit ja sitten se oli menoa. Kiivettiin semmoseen hintelaan pikku paattiin johon oli lyoty kolme lautaa penkeiksi. Siihen veneen laitoihin vaan nakutettu vasaralla. Karoliinan suusta kuulu jo alkumetreilla etta mihin vietavaan ma oon taas itseni tunkenut.

Mun mielesta elama oli siina vaiheessa ihan huisia ja tein taas yhden niista kuuluisista videopostauksista ja kaikki oli hirveen hauskaa ja kello oli ehka jotain seitseman pintaan.

Aurinko naky jo kunnolla ja me suunnattiin avomerelle.

 

Ja siita se riemu sitten repesikin: keli oli aika uskomaton siihen nahden etta me tosissaan oltiin silla sardiinipurkin kokoisella veneella seitseman mzungua keskella ei mitaan. Aallot v a l t a v i a ja tuuli kova. Darissa turvallisesti tuumannut rannalta etta kylla noi fishermanit on skitsoja ku ne lahtee tonne aaltojen armoille noilla kaarnanpalasilla ja sitten olinkin itse semmosessa! Oli niinku Linnanmaen vuoristorata, jarrumies vaan seiso siella edessa ja nyki koydella sita veneen kokkaa ylospain. Horpattiin vetta ja kamat kastu mita oli siina keskella jaloissa. Ja mehan oltiin fiksuina pakattu mukaan kaikki kameroista ja kelloista ja puhelimista lahtien. 

Siella metsastettiin niita delfiineja ja keikuttiin aalloissa. Ensimmaisen psyyke oli alkanu jo vahan rakoilemaan. Sitten ne miehet karjas etta dolphin ja JUMP! Ma en kerinny muuta ajattelemaan ku etta missamissa ja sitten jo hypattiin: miehet ja naiset yli laidan sinne tuhannen tsunamiin. (Ja se delfiini oli siina vaiheessa jo 50 metrin paassa ainakin kun saikahtanyt. Ammatimaista, eiko?) No mutta ei mitaan, snorklailtiin kaikki pollastyneina siina toistemme jalkoja ja sitten sitkeesti vaan veneeseen ja pienena taplana siintavan selkaevan peraan!

En tieda oliko taa ensimmainen hyppy jotenki niin jannittava etta meni kaikilta vahan pasmat sekasin mutta siita alko varmaan elamani pisin tunti. Aallot loi ja vene keinu ja ajettiin puolen kilometrin tuntivauhtia sen delfiinin perassa ja yksitellen alko porukka lakoomaan siihen veneen reunalle. Me oltiin niin merisairaita! Minakin, joka urhoollisesti kulkenut iskan mukana jarvella! (Onhan toi Intian valtameri melkein sama asia.) Paat polviin ja kasiin ja kiinni sielta mista ote piti. Joku jakso valilla huutaa etta siella se kuono tai selkaeva taas pilkahti ja reippaimat nosti paata etta jos jotain ehtisi nahda. Eteenpain mentiin vaan mutta kai se jokaisella oli siina vaiheessa mielessa enaa yksi kirkas ajatus: let's go to home N O W.

Ja sitten alettiin oksentamaan. Kaaressa vaan ja yli laidan. Miehet ensimmaisina siella paa vedessa. Uikkarit paalla porukkaa killu niilla pikkulaudoilla ja ma istuin veneen pohjalla rapylat jalassa ja olin varma etta joku pian pyortyy ja tipahtaa sinne mereen. (Niin, pelastusliivit oli tietysti ah-muisto-vain.) Toinen niista pojista rojahtikin Karoliinan sylin kautta mun seuraksi sinne lattialle. 

Oltiin vihdoin kotimatkalla ja oksennus lensi vuorotellen ja pysahdyttiin etta paastaan kaymaan meressa ja loppuu se keinuminen. Ajattelin etta pelastus ja kierahin veteen. Katta poltti samantein ylikovasti ja ehdin miettia etta kappas vaan, meduusa. Vene oli ajelehtinu kauemmas ja paata huimasi ja olin varma etta se meri on taynna niita meduusoja mutta kroolia vaan veneen peraan. Tsemppasin mielessa yhta poikaa joka roikku siina veneen reunalla vedessa ja oksensi ja jonka paalle aallot heitti sen kaiken ulos tulleen niin etta se vello siina omassa oksennuksessa. Ihanaa.

Paastiin loppuviimein veneeseen ja ranta oli jo ihan lahella. Katselin siina kun se edessa istuva tytto viela anto kaiken tulla ja myonsin itselleni viiden seuraavan vuoden "vuoden aijja"-mitallit kun selvisin hengissa ja ennenkaikkea tekematta sita mita puolet porukasta, oksentamatta. Vau mina!

Auvosalta nayttaa ja nyt tota voi jo nauraa mutta kylla eilen tuli puoli yhdeksan aikaan aamulla tuumattua etta paska reissu mutta tulipahan tehtya! Todellinen delfiiniretki.

Korvattiin meidan aamua ja lahdettiin rentoutumaan sinne hiekkakaistaleelle. Ja kuvahan kertoo enemman kun tuhat sanaa:

Elama reilassa! Hymyillen eteenpain.

t. maakrapu, forever

ps. Netticafe-tyyppi antoi jogurttia lahjaksi. Jogurttia, jota taalta Sansibarilta ei tunnu saavan kerrassaan mistaan. Ah, nam.