Elämän villiyttä

Kerronpa teille elämästä kaukana kotoa, kaukana tutusta länsimaalaisesta kulttuurista, kaukana tavaran paljoudesta. Elämästä keskellä savannia ja villieläimiä. Elämästä perinteisen masai-heimon parissa.

Hypättiin bussiin Karatussa ja matkustettiin makuupussinyytteinemme reilun tunnin verran alas vuorilta. Minä, Laura ja Placido, Karatun toinen Team Leader. Ihan keskenään meitä ei sinne päästetty, masailta näet taittuu englanti vielä huonommin kuin meiltä. Matkalla otettiin kyytiin yksi humalainen masai, törmättiin hyeenaan ja istuttiin "kuin sillit sardiinipurkissa". Jäätiin pois keskellä ei mitään ja Placido näytti kädellä kukkulan suuntaan. Mars matkaan! Lapsia ilmestyi auttamaan useampi käsipari. Mzungujen tavaroiden kantaminen taisi olla kunniatehtävä, hyvä että jäi itselle reppu selkään. 

Oltiin iltapäivällä perillä, ensimmäinen päivä hujahti melko nopeasti. Käytiin pienellä kierroksella masai-kylässä. Hakemassa ensi makua kärpäsistä ja kumartamassa heimopäällikköä ja ihmettelemässä suut auki kun lehmät palasi laitumilta. Niitä oli sadoittain ja ne kulki melko suorissa jonoissa, kellot vaan kalkatti. Sinne ne meni nukkumaan mutamajoihin ihmisten kanssa, vasikat ainakin.

Fiilikset oli illan suussa seuraavat: Mutamajassa ollaan. Sirkat sirittää, muuten on ihan hiljaista. Ihmeellinen fiilis, tyyni olo. Ulkona kävellessä pölisee ja lantaa on sen kaikissa olomuodoissa. Ei haise ihan erityisen pahalle. Lanta kylläkin tuoksuu nenään, täällä majassakin, mutta eiköhän sitä kaikkeen totu.

 

Koitti ensimmäinen yö mutamajassa. Lehmänlannasta, heinästä ja kepeistä kyhätty asuinsija. 

Majassa ei paljoa sänkyjä tai patjoja näkynyt. Tai edes lautoja. Risuista kyhätty laveri kivemurikoiden päälle, ja siihen heitetty kaksi lehmännahkaa. 

Tuhkaa oli ja heinää ja pölyä. Nuotion olisi voinut tehdä tuohon sängyn kupeeseen, mutta jätettiin se välistä. Olis vielä tukehtunut sinne savuun, ei paljoa näkynyt katossa reikiä mistä se savu olisi päässyt poistumaan. Suomesta ollaan, kyllä muutama yö makuupussissa menee!

Ovi lukittiin yöksi kivemurikalla, ja masai-soturit vartioi lähistöllä. Päiväkirjassa lukee: Toivottavasti pysyvät ulkona! Tossa olisi viereinen risulaveri vapaana..

Moskiittoverkot olis ollu myös aikamoista ylellisyyttä. Laura oli etukäteen psyykannut itseään ajatuksella kuinka se illalla kömpii sinne makuupussiinsa ja vetää hupun narut tiukasti kiinni ja kuvittelee olevansa äitin kohdussa. Eikä tietoakaan ötököistä!

Illalla kömmin sinne omaan pussiini ja katselin heinänkorsilla kiipeileviä lutikoita ja ajattelin heti pään vieressä olevaa hämähäkkiyhdyskuntaa -ja alennuin lopulta vetämään pään pois näkyvistä ja käpertymään syvälle pussin uumeniin!

Kärpäsistä vielä sen verran että meidän majassa niitä ei ollut. Melkeinpä vain siellä kylän puolella. (Meidän maja oli n. 20 metriä kylän ulkopuolella.) Siellä niitä kyllä sitten riittikin. Oli naamalla ja joka paikassa. Koko ajan sai huiskia pois. Yllättävän paljon otti psyykkeen päälle. Vaikkei oltukaan kun maksimissaan puoli tuntia siellä kylässä. 

Aamulla herättiin auringon paisteeseen. Ulos majasta siristelemään silmiä auringon valoon. Majassa on pimeää päivälläkin, valoa siivilöityy ainoastaan heinien raoista. Yöllä heräsin ehkä noin 15 kertaa. Sänky oli kova ja vähän kuoppanen ja lyhyt, eikai siitä muuta voi rehellisesti kertoa. Ensimmäisen kerran katsoin kelloa 21.40 tunnin unen jälkeen ja ajattelin että voi tauti, eihän tää yö ole vielä edes alkanut! Jossain vaiheessa alkoi jäätävä tuuli ja koko katto heilu ja olin ihan varma että se tulee meidän niskaan. 

Laura kääntelehti vieressä mutta eipä tullu ennen aamu viittä vaihdettua kuulumisia. 

- Nukuksä?

- No en todellakaan..

- Ai. Emmäkään. Loppuis jo tää yö.

- Vielä tunti että voi nousta, pastilli.. 

Nukahdettiin kuuden aikaan aamulla kylmyyden kiertyessä ympärille. Puoli ysiltä Placido soitti että tulkaapas aamupalalle!

 

Hierottiin unihiekat pois silmistä ja kiskastiin dödöt ja hyttysmyrkyt entisten päälle. Eipä siinä enempää hienosteltu. Vaatteet päälle ja menoksi.  

 

Aamupalan jälkeen lähdettiin paimentamaan lehmiä savannille. Oltiin illalla vähän vihjastu että voitaisko mekin auttaa lehmien kanssa. Ja niin sitä sitten marssittiin lehmien perään. Alas kukkulalta ja tien yli. Safariautoja ajoi ohi mzungut kyydissä. Niillä varmaan suut loksahteli auki kun kaksi vaaleeta tyttöä kulkee masai-miehen perässä jossain ihan jorpakossa.

 

Pysähdyttiin masaiden apteekkiin. Eli siis tähän puun eteen. Ne syö noita lehtiä jos on kipeitä. Placido sanoi ettei ole ikinä nähnyt masaita kipeänä. Testattiin noita lehtiä. Ei vaikutusta mun mielestä..

 

Norsun kakkaa esiteltiin meille joka toisessa välissä. Juu olihan sillä kokoa, ei siinä.

Pätevänä kuljin maasta löytämäni kepin kera. Ja autoin huiskimalla lehmiä takalistolle. Kyllä musta apua oli, varmasti!

 

Nähtiin seeproja. Ne pinkas karkuun heti kun meni vähän lähemmäksi. Leijonat oli lähellä. Niitä ei vaan näkynyt vaikka urheasti toistelin että "nitapenda kuona simba".  Ne vissiin pelkää masai-sotureita, kai nämä masait on lehmiänsä suojelleet niin ahkerasti.

Nähtiin myös strutseja ja gnuita ja jänis.

 

Vasikasta vanhukseen!

Miehet otti päiväunia kun pärjättiin niin hyvin niiden lehmien kanssa! Ja 16-vuotiaiden masai-poikien kanssa. Meillä oli hauskaa kun yritettiin löytää yhteistä kieltä ja päästä vähän selvyyteen toisista.

- Jina lako nani?

- Jina langu ni Emilia.

- Una miaka mingapi?

- Nina miaka kumi na saba.

- Na natoka Finland.

Oikeesti oli vähän jännää koska nämä ei osannu englantia ollenkaan. Piti käyttää kaikki swahilin sanat mitä osasi ja elehtiä ja seurata tarkasti.

 

Varoitusmerkkejä näky tämän tästä. Suomessa hirviä, Norjassa kuulemma lampaita ja meillä täällä lehmiä. Nice!

Jalat oli reissun jälkeen ah-niin-puhtaat. Ja semmosina ne pysyivätkin, eipä tota vettä ollu lotrattavaksi. 6 litraa kolmelle päivälle mukana. Voin kertoa ettei hirveesti edes hampaita tai käsiä pesty, saatikka jalkoja. Illalla vaan sukat jalkaan ja jalat pussiin!

Laura otti päiväunet ja mä kiipesin sinä aikana kukkulalle. Heinät kaartu polulle ja perhoset ja sirkat ja sudenkorennot ja linnut lehahti tieltä lentoon kun kävelin eteenpäin. 

Vähän hirvitti että jos vastaan tulee leijona. Oltiin siellä savannilla tiedusteltu että syökö ne ihmisiä ja vastaus oli: sometimes.

Käytiin masai-kylä kierroksella. Siitä tuli jännä fiilis, ei oikein tiennyt mitä ajatella. Hämmensi. Ei värejä, ei naurua. Repaleisia vaatteita ja hikea valuvia kasvoja. Työtä, työtä ja kovaa sellasta.

Lapset juoksi vastaan siellä kylässä aina kun mentiin. Oli ne kyllä vähän likaisia ja räkä valui ja kärpäsiä niissä oli suunnilleen 70 jokaisessa.. Tuntu pahalta katsoa. Ja jotain siinä tuli vastaan muttei ihan mielettömästi tehnyt mieli halailla.

 

Kärpäset riesana.

Käytiin katsomassa sitä lätäkköä mistä nämä hakee vetensä. Juomaveden. Pesuveden. Ihan mutainen ja likainen. Harmaan ruskeaa vettä. Eläimet oli tallonu sorkillaan lätäkön reunat.

 

Lapset on lapsia kaikkialla maailmassa, ja hymyn sain näiltä jos joiltakin. Hymyn räkäisiltä, likaisilta pikkukasvoilta. 

Mutamajoissa oli pimeää. Ja savuista. Lapset siristelee silmiään kun tulee ulos. Laittaa kiinni ne. Aurinko häikäisee. Onkohan näillä unelmia? Missä on toivo? Paremmasta huomisesta. Naiset ei edes näyttäneet onnellisilta. Tuntu, ettei ne tykkää että ollaan siellä. Tuli inhottava olo. Olo, että mennään pois. Ettei se ollut mikään eläintarha jonne rikkaat valkoihoiset voi tulla pällistelemään näiden elämäntapaa. Ei tehny paljoa mieli edes ottaa kuvia enää. Darin katukuvaa kun ajattelee, niin paljon näkyy masai-poikia. Paremman elämän perässä? 

Tuntui pahalta, että niiden lasten täytyy olla siellä. Kasvaa aikuisiksi, repiä korvat koruille, synnyttää lapsia ja antaa pojat viidakkoon kasvamaan, raataa leivän eteen.. Se oli jotain niin alkukantasta. Lapset juoksenteli paitasillaan menemään ja pikkutaaperot istui pylly paljaana lehmän lannassa. Nähtiin savannilla 5 vuotias pikkupoika yksin lammaspaimenessa kaukana kotoa.

Perhe-elämäkin tuntu vähäiseltä. Miehet on päivät lehmien mukana. Yöt vartioi ulkona. Tai jos nukkuu mutamajoissa, niin ilmeisesti eri laverilla naisista ja lapsista. Käykö ne sitten vaan laittamassa naiset raskaaksi jos ei edes samaa vuodetta jaa?

Elämä tuntui raa'alta.

Masiina. Lukkojen takana. Mihinköhän tätä käytetään?

Hymy. Ja polttomerkit kasvoissa.

 

Placido jaksoi touhuta lasten kanssa. Sitä ei paljoa häirinnyt vaikka pienet multaiset kädet pyyhkivätkin sen valkoista Niken t-paitaa. Taisi sulattaa lisää mun sydäntä..

Ilta-auringon loisteessa napattiin kaverikuva ja painuttiin mutamajaan nukkumaan.

Mieleenpainuva oli myös meidän kolmas päivä. Savannilla käveltiin tunti kasvamassa olevien poikien luo. Poikalapset siis viedään tonne savanni-viidakkoon kasvamaan. Ikää näistä nuorimmalla oli 9, vanhimmalla 27 vuotta. Naiset, joiden kanssa käveltiin tonne, jäi keräämään polttopuita kauemmas. Ne ei saaneet tulla sinne notkelmaan. Samaten nämä pojat saa vain kerran kuussa käydä siellä kotikylässään.

Ne opettelee elämään luonnon ehdoilla, metsästämään norsuja ja leijonia, olemaan masaita. 

 

Ja ne joi "puuroa", silkkaa mutavettä josta jäi peltikipon pohjalle hiekkasakkaa. Ilmeisesti seassa oli myös niitä lääkelehtiä.. Meidätkin kutsuttiin sopan äärelle. Kyllä jäi multa välistä, oksetti jo katsoa tota ravan litkimistä.

Olisi saattanut pelottaa yksin törmätä tämmöseen jossain keskellä savannia..

Mielessä kävi äidin rakkaus. Rakkaus, jonka sanotaan kestävän läpi elämän. Kuinka ne pystyy antamaan omat poikansa tonne? Omat, 9-vuotiaat poikansa, kenties nuoremmatkin.

Tunti käveltiin myös takasin. Nivaska keppejä selässä, nahkanauhalla sidottuja. Piikit pisti kenkien läpi ja jalat oli verinaarmuilla kun päästiin perille. Koinpa kuitenkin tehneeni jotain hyödyllistä.

Raskaana oleva tyttö kantoi myös valtavan kasan keppejä..

 

Paljon oli kysymyksiä tonkin reissun jälkeen. Miksi maailmassa on tällästä, vaikka oliskin omaehtoisesti valittu elämäntapa? Miksi ei kaikki kehity? Kärsiikö nämä täällä? Tietääkö muusta? Jos olis vaihtoehto, mitä nämä ihmiset valitsisi..

Iltapäivällä kokeiltiin vielä masai-vaatteita. Menisin ihan masaista?

 

 

Placido ja rinteellä sijaitsevan koulun opettajat.

 

Ja jälleen Karatussa!

Pimeys ja tähtitaivas oli uskomattomia.

-Emppu,

joka nautti päästessään kuuden päivän jälkeen suihkuun. Hammasharjalla hinkkasin jalat puhtaiksi.

ps. Ruuasta löytyi vain yhdesti torakka.