Taivas on mahdottoman pimeä ja ulkona on ainakin miljoona tähteä.
Televisiosta taitaa tulla Tanskan futis-peli, ja koko talon väki (poislukien minä ja Late) on kerääntynyt lähibaarin pienen vastaanottimen eteen.
Kuuntelen JKRKO 11-12 ja on upea levy. Oon ihan rakastunut ruotsin tyttöjen lauluun. Ja ihastunut lapin tytön ääneen. Vau.
Mielessä Suomi ja Tansania. Kohta on lähteminen ja luopuminen edessä. Ja monet, monet jäähyväiset. Ensimmäiset ja viimeiset, kenties. Tai ehkäpä joku Tansania-kamuista tulee joskus Suomeen. Toivossa on hyvä elää, eikö vain?
(Vähän) pelottaa tuo Suomeen paluu. Aika valtava irtiotto tää on kumminkin ollut. Kaksi kuukautta stressitöntä elämää. (Vau, jälleen.) Kulttuurierot on suuret. Tavat, perinteet, käytännöt... Hirvittää edessä olevat hyvästit. Paahtavan kuuma aurinkokin on kohta muisto vain.
Elämä on opettanut. On miljoonittain muistoja. On ollut ilon ja surun kyyneleitä, riemua ja mielipahaa.
On ollut toisinaan ikävä Suomeen.
On tarvottu nilkkoja myöten mudassa, on tutkittu rapuja rannalla, on matkustettu monia pölyisiä kilometrejä jogurtin perässä, on poimittu muurahaisia niin hammasharjasta kuin vaatepinostakin, on bongattu tähdenlentoja, on seisottu suihkun alla ja katseltu ohutta vesinoroa ihmettä toivoen, on juotu Fantaa kymmeniä litroja, on paimennettu lehmiä, on huikkailtu jambomamboja kielen kuivumiseen asti, on selattu opistokuvia, on jynssätty varpaanvälejä hammasharjalla, on ihasteltu auringonlaskuja ja haaveiltu auringonnoususta, on heitetty varovaisuus menemään, on huristeltu moottoripyörällä hiukset hulmuten, on uitu turkoosissa meressä, on syöty chapatia ja papukastiketta, on ihastuttu ihmisiin ja jääty koukkuun hedelmiin..
Ja kyllä, on rakastuttu tähän maahan.
-Emppu,
jolla on 10 yötä jäljellä.
:-------)
VastaaPoistaei muuta