to Tanzania: Kuusamoon laulellen, läks' kopla kahden neitosen

Toteutinpa kerran toukokuun lopussa tuota mun uskomatonta spontaanisuutta. (Oikeesti oon kenties maailman huonoin lämpeämään vaikka yht'äkkisille iltakahveille. Hitaasti mutta varmasti: kun tarpeeksi kauan on tullakseen niin kyllä se joskus onnistaa, hehe.) Koeviikolle jäi yksi vapaapäivä, ja Lauran kanssa päätettiin kuluttaa tuo kyseinen torstai Pienellä Karhunkierroksella lenkkeillen. Kerrassaan hulvaton idea.

Keskiviikkona kokeen jälkeen otin makuupussin ja teltan kainaloon, ja matkustin junalla Jyväskylään. Auto on tunnetusti maailman paras paikka puhua, ja juna vaihtuikin nelipyöräiseen kiituriin Keski-Suomessa. 600 kilometriä aikaa messuta paatoksella elämän epäkohdista ja ihanuuksista. Hiiohei, kohti lenkkimaastoja!

Aurinko paistoi ja hiki virtasi non air-conditioned autossa Kuopiontietä ajellessa. Meillä ei ollut kiire mihinkään, joten etsittiin syrjäinen metsätie ja parkkeerattiin auto ja itsemme kuumalle soralle, pikkutien mutkaan, jossa paistateltiin päivää. Siellä korven syleilyssä siemailtiin kahvia ja pureskeltiin Vaajakosken lakuja, ah!

Suomussalmen Hiljainen kansa. Lähes tuhatpäinen joukkio yllättää tienlaidassa, "aamuisin jurona ja hyökkäävänä, keskipäivällä reippaana ja sävykkäänä, ilta-auringon säteissä riemukkaan värikkäinä". Mitä mahtaa taideteoksen nimi (Hiljainen kansa) merkitä? Jotain kertonee se, että jos turve-ukot ja -akat riisutaan, jäljelle jää tuhatkunta puista ristiä.

Riemu voi joskus olla lähes käsinkosketeltavaa..
Suomalainen on tarkan markan mies, ja säästäväisinä opiskelijatyttöinä olimme laskeneet polttoaineet pennilleen ja kilometrilleen just eikä melkein. ..ja Vaara-Suomen jylhissä maisemissa sitten henkäilimme vuorotellen aavaa maastoa ja polttoainemittarin lukemia. Punaisen bensavalon vilkkuminen toi autoon oman party-tunnelmansa. Kuusamoon oli matkaa muutama kymmenen kilometriä eikä bensa-asemaa
näkynyt mailla halmeilla. Tepastelu Karhunkierroksella uhkasi jo jäädä tekemättä - perjantaiaamuna oli oltava koulussa Tampereella. Fiksuina tyttöinä lasketeltiin kaikki mäennyppylät alas vaihteet vapaalla mietiskellen, kuinkahan monta kilometriä jaksaisi pösöä työntää riuskin hartiavoimin.

Vaan ihmettä toivoen ja ihmeen tapahtuessa liu'uimme Kuusamon keskustan ensimmäisen huoltoaseman pihaan. Oli ns. voittajafiilis!

Teltta pystytettiin meidän mielestä ihan aidolle jänkhälle kesäyön hiljaisuudessa. Mahat kurnien sukelsimme makuupussien syövereihin, pehmeän kanervan ja muutaman risun painaessa selän alla.

Auringonpaisteeseen herättiin torstaiaamuna. Solmittiin bensalenkkarien nauhat tiukalle, ja pyyhällettiin ryteiköstä ihmisten ilmoille, samaiseen tuttuun keskustaan aamukahville. Abc:n vessassa harjattiin hampaat ja suittiin hiuskuontalot. Porot otti aurinkoa Prisman kupeessa, ja me eteläläiset oltiin tietysti ihan huuli pyöreänä. "Ei vitsi, oikeita poroja!" Jätettiin ne sinne löhöämään ja ilahduttamaan muita turisteja, ja paineltiin itse urheilemaan.

Verta nenästä valuen nosteltiin tossua toisen eteen. Eka kierros retkeiltiin, toinen lenkkeiltiin. Tulipa kerrankin juostua vähän erilaisissa maisemissa. Lenkkihiki huuhdottiin pois jääkylmässä järvessä luottaen, että sesonkikausi oli vasta tulossa ja oltiin ainoat sielut siinä järven rannalla. Kylmästä hytisten ja fresseinä käännettiin auton nokka kotia kohti.

Silmät uhkasi painaa sata kiloa, joten laitettiin hämärtyvään iltaan cd soimaan ja volyymit kaakkoon ja tehtiin monista kauniista yksiäänisistä sovituksista vähemmän kauniita monikertoja. Tällä kertaa oltiin hieman höllennetty kukkaron nyörejä ja tankattu riittävästi, toinen telttayö korpikankaalla ei houkuttanut.

Puolitoista vuorokautta ja 1200 kilometriä myöhemmin, aamukuuden maissa oltiin jälleen Jyväskylän rautatieasemalla, josta mun tie vei Tampereelle koulunpenkille.

Kallioiden jylhyys ja ympäristön karu kauneus hivelivät kaupunkilaisen silmää. Kuohuvat kosket, kuluneet polut, vaihteleva maasto ja monisatapäiset portaat jyrkkine nousuineen tekivät lenkkeilystä lystiä - suosittelen!