Lauantaina käytiin sademetsän uumenissa. Taiteiltiin pieniä vuoristopolkuja, ihmeteltiin vesiputouksia, kuljettiin banaani-puiden katveessa.. Nähtiin nauravia ihmisiä ja elämäniloa!
Pikkutaloja näkyi tämän tästä. Banaanipuut, kasvimaat, kahvipuut -kaikki siistissä epäjärjestyksessä!
Reissukaverit! Vai pitäiskö jo tuumata että siskot?
Käytiin kirkossa. Betonia ja valoa ja puupenkkejä. Jospa ensi sunnuntaina pääsisi näkemään afrikkalaiset kirkonmenot.
Taiteltiin mutaista ja liukasta rinnetta alas. Laskeuduttiin maa- ja kiviportaita, liukasteltiin ja tartuttiin kiinni huterasta puukaiteesta. Päädyttiin luolalle. Ja kuultiin tarina:
180 vuotta sitten paikalliset naiset ja lapset pakeni masai-miehiä näihin luoliin. Liaaneja pitkin, lapset selkään köytettynä. Hipihiljaa ne istui tuolla ja kuunteli onko masait tulossa. Ja masait on menny niihin kyliin ja löytäny pelkkiä miehiä. Aika jännää.. Miten kaksi nykyisin rinnatusten elävää kulttuuria on voinut vielä reilu sata vuotta sitten olla noin erillään toisistaan?
Pois turvakaiteet ja pelisäännöt ja pelastussuunnitelmat (ja suunnitelmat yleensäkin) ja varovaisuus!
Rakastan sitä täällä.
Tavattiin Hilaryn isoäiti, joka on vielä istunut luolassa pelkäämässä masaita.
Ikä: 102 vuotta.
Pitkän iän salaisuus: luomuruoka omalta pihalta, banaania ja kahvia!
Herttanen tapaus oli, kerrassaan!
Kuten tämäkin!
Jäätävällä viidakkoveitsellä veistelin banaanipuusta lehmille ruokaa. Olin melkeen varma että lipsahtaa ja osuu lehmää päähän. (Olis vissiin sitten ollut pakko ottaa se tansanialainen mies että olis saanut vahingon korjattua? Kaikella selvästi siis tarkoituksensa.)
Tää on yksi niistä 883 hetkestä ku mietin että miksei mun äidinkieli ole englanti.
Tiesittekö että kahvipapu on alun alkujaan tämän näköinen?
Käytiin siellä metsän siimeksessä keräämässä näitä papuja. Ja laulamassa kahvilaulua. Sitä hoilattiin koko ajan! Kyllä oli hauskaa, alakerran kuva ehkä osoittaa tämän toteen. Oioi. Kaippa tämä elämänilo meilläkin on niin valtava että mentäis ihan afrikkalaisista?
Nähtiin alusta loppuun perinteisen kahvinvalmistuksen vaiheet.
Oppi-isä.
"Hyvää", totesi Emppu joka välttelee kahvia parhaansa mukaan.
Sitten tehtiin jotain huippu siistiä! Se Jotain Huippu Siistiä selvisi meille vasta paikanpäällä. Oltiin menossa keräämään banaaneja tai sen sellaista.
20 minuuttia paineltiin eteenpäin poluilla ja raunioilla. Kissaeläimen tassunjäljet näkyi mudassa ja aurinko paistoi.
Saavuttiin paikkaan jossa putous jylisi ja vesi virtasi ja kivet pilkisteli vedestä ja liaanit roikkui ja kalliot antoi varjoa ja sademetsä ojentautui kohti taivasta!
Ukot totes että noniin heittääkähän vaatetta pois ni kiivetään tonne kivipaadelle ja pudottaudutaan vesiputoukseen.
"Anteeksi mitä?"
No eikait siinä, villapaita ja kengät pois ja taskut tyhjiksi. Jääkylmään veteen ja jonossa eteenpäin. Yli liukkaiden kivien ja ylös mutaista polkua. Juurakoista ja kivistä vaan otetta. Kyllä tuli todettua että voi iskä jos tietäsit missä oon! Suomessa ei ikinä harrastettais mitään ton kaltaista tommosilla varusteilla eli ei millään.
Kahlattiin vyötäisiä myöten eteenpäin. Kiveltä kivelle. Polepole! Hitaasti hitaasti! Virta meinasi jo viedä. Päästiin perille kuitenkin ja istuttiin kivellä kun kanat orrella.
"Tosta vaan liu'utte ja sitten tyhjän päälle pudostus. Ihan turvallista, ei mitään huolta!"
"Aa. Niin. Joo."
..Rutto tää on joku Afrikka, tuolla on varmaan miljoona kiveä ja vettä ehkä metrin verran ja alligaattoreita ja... Kyllä tuli kusi lahkeeseen, voitte miettiä että kirjaimellisesti vaiko ei-kirjaimellisesti.
No eikait, sitten laskettiin kolmeen ja humps vain! Mahasta kouras heti ku olis avaruusraketissa ollut ja vesi oli jääkylmää. Henkeä sai haukkoa ku pintaan pääsi. Melkein jatkoin matkaa virran mukana.
Tiedättekö, elämä tuntuu joskus aika ihanalta.
Ja vettä valuvina marssittiin takaisin läpi viidakon.
Kuukauden ikäinen vauva sai kasan vaatteita. Kiitos punatiilisen omakotitalon suunnalle Suomeen!
Sunnuntaina käytiin Keniassa. Sanalla sanoen tarvottiin ryteikössä. Että juu olishan toi Tansania riittänyt!
Mars ja alaspäin!
Järvessä uinti hiveli kummasti scandinaavien mieltä ja hymyillen selvittiin lopulta kotimatkalle.
Tasan kaksi viikkoa ja ei auta kun nousta koneeseen. (Apua.) Toivottavasti valon määrä ainakin yllättää positiivisesti. Ja ruisleipä.
-Emppu
vau, näyttää niin ihanalta! nauttikaa vikoista viikoista täysillä:)
VastaaPoistaNautitaan nautitaan! Maataan rannalla ja syödään hedelmiä päivät ja ajellaan motskarilla illat, nannanaa! Nähdään pian!:)
Poistaniinku ois mukana reissussa, kuvat imasee mukanaan! oot hyvä kirjottamaanki, näitä on mukava lukea totisesti. tiskivuori odottaa mutta afrikka on mielenkiintoisempi
VastaaPoista