Elämäni ruuhkavuodet

Moi!

Kämppä säihkyy puhtauttaan (ainakin himmeässä kynttilän kajossa), englannin puhetta on harjoteltu ja vaniljat uiskentelee teen joukossa. Jospa täältä rauhan tyyssijasta olisi kerrankin antaa informaatiota meidän kotoisan kotikolon ulkopuolelle.

Goodbye Tanzania!

 

 

Alotin tätä tekstiä jo kerran. Se kuuluu näin:

Mä istun täällä koulun tietokoneluokassa, ja mun tämän hetkistä elämää ympäröi ruuhkavuosien täydellisesti hallittu kaaos.

Harmi, että vain tietokoneluokka on menneisyyttä. Ruuhkavuodet on edelleen ilahduttamassa läsnäolollaan. ("Ruuhkavuosiksi mielletään vuodet, jolloin lapset ovat pieniä, työelämässä on aktiivinen noste ja vapaa-ajallakin harrastetaan. Ruuhkavuosiin ajoittuu usein myös rakentamista, remontoimista, velkataakan kasvattamista sekä huoli rahan ja ajan riittävyydesä." http://keskustelu.plaza.fi/ellit/ihmissuhteet/vapaaehtoinen-lapsettomuus/1740514/elaman-ruuhkavuodet/ Niitähän ne! Voi toki soveltaa moneen, vaikka omaan elämään. Harmi vaan että törmäsin Helsingin uutisten sivulla otsikkoon "Naisen ruuhkavuodet eivät lopu koskaan", hellurei tulevaisuudelle tytöt!)

Ruuhkavuodet siis. Kuulostaa hyvältä, eikö vaan. Onneksi elämä tuntuu silti sangen mielekkäältä ja miksei rikkaaltakin (okei jos lasketaan siis kaikki muu rikkaus paitsi se rahallinen puoli, todellinen opiskelija mä oon!). Joskus on jopa monen monen miljoonan hymy naamalla, sellaset päivät on hyviä päiviä. Onni on aika pientä ja silti jotain valtavan suurta. Eiköhän siinä ollut taas elämän filosofiaa riittävästi.

Mun pitäs oikeestaan olla tankkaamassa aboriginaalien kulttuuria ja kertaamassa mitä tapahtui, kun Kiina ja Japani sulkeutuivat länsimailta plus etsimässä tietoa Nagasakin pommituksista. Oon melkein täyttämässä tota viimistä velvollisuutta joten ei huolia! Historia koukuttaa muuten aika pahasti.. Jospa lähtisikin lukemaan antropologiaa? Ja tietysti sitten kenttätyöhön jonnekin sademetsän siimekseen. Olisi vaikka myös kätilön opintoja takana, niin voisi olla konkreettisesti hyödyksi siellä paahtavan auringon alla. Ja miksei vaikka psykologian kursseja myös? Tai ehkä mä oon jonkun Suomen poliisin karhuryhmän puuttuva palanen.. Olis aika nastaa olla karhukoplalainen konepistoolin kanssa. Ja täysin katu-uskottava koko 150 sentin pituudessa!

Kuuntelin koulun ruokalassa puolella korvalla kun pojat jakoi opiskelijoiden ruokavinkkejä:
- Mama Chicken nuudelit, ketun hyviä
- Jos ei jaksa mennä mäkkiin ni raejuustoa ja tonnikalaa sekasin
- Raakaa maitorahkaa (huom. protskut jos on esim. kova bodari)
- Kaikki jääkaapin jämät kattilaan ja liesi päälle, ihan ok

(Muuten, tuntuuko teistäkin että kaikki on alkanu seurustelemaan? Kesähän se on romanssien aikaa?)

Laitettiin Sierra Leoneen vaatelähetys! (Sädekehä kasvaa väkisinkin.) Tuskassa raahattiin vaatejätesäkkejä Eerikan kanssa keskustassa, eikä mitään jätelavan tapaistakaan näkynyt mailla halmeilla. Tumma mies tuli tarjoamaan kantoapua, ja kun kerrottiin että roskiksen-etsintä-reissulla ollaan, niin se soitti sen kamulle joka oli sinne Sierra Leoneen menossa että ottasko vaatteita mukaan. Jes, päästiin siitä taakasta eroon ja tehtiin päivän hyvä teko plus että se mies oli superkiva (koska suomalaiset vaan käveli oli) vaikka aloinkin vahingossa puhumaan sille kokoajan enkkua.

..Ja tästä päästääkin sujuvasti Emman blogista lainattuun pätkään:

Katselin tuossa vähäsen ”No kunhan nyt katson” -mielentilassa lentoja. Ja arvatkaapa mitä, maanantaina Arlandan kentällä käynnistelee moottoreitaan Ethiopan Airlinesin kone, joka kuljettaa intopiukeat matkustajansa parin pysähdyksen kautta Accraan. 399€ hintaan! HEIIIIIII! Ehkä pakkaankin vähän astetta suuremmat laukut ja alan katsella laivoja välille Turku-Tukholma?
http://www.rantapallo.fi/myexploration/

JEEEEEE!!! Täällä oli super-hyper-mega-isot tuuletukset. Mä siis en tarvitsisikaan tonnia että Bahari kutsuisi. (Laura ala pakkaamaan!) Nannannaa ja elämä tuntui pelkältä hunajalta. Unelmat on toteuttamista varten ja elämä unelmien toteuttamista varten. Siinä elämänasennetta.

Kirjotin enkun tunnilla aineen aiheesta Home is where your heart is. Tuli skidisti tekstiä myös Tanzaniasta, yllätys. Toisaalta oon myös kuullut sanonnan että koti on siellä missä milloinkin toinen toista odottaa. Missähän se koti sitten onkaan..

:------)

Tohon saman smailin alle menis varmaankin eka ajotunti. Niin fiilis! Jalat ei meinaa ees ylttää polkimille ja katse on just tasan suoraan eteenpäin. Nieleskelee vaan ja paniikissa vielä tokasee ennen liikenteeseen menoa että "sano sitten jos mä ajan niinkun naiset". (Jotain munkin päähän on iskostunut.) Ja sitten tsädäm, mähän osaan jotain, tämä auto liikkuu jne jne jne! Vau.

Näillä mennään taas, toivottavasti ei kuukautta enempää, saattas tulla jotain uuttakin.

Terkuin:
Neljän kesäkuvan afrikka-nigga, nollan talvikuvan maitovalas

Tsemppiä jos joku sattuu seisomaan vartiossa tms ja on nilkki ja on puhelimella.