Extremea elamaan!

 Alkuiltaa ihmiset!

Ma oon hengissa, vau. Herattiin sunnuntaina aikasin aamun koitteessa. Paatettiin tehda jotakin hauskaa, surffaus houkutteli! Lahdettiin metsastamaan venetta meille. Sattukin sopivasti etta pitkan huiskea mies tuli tarjoamaan kyytia, ja hintakin saatiin sovittua kun kerrottiin etta ollaan opiskelijoita. Sen veljella oli kuulemma huisi surffimesta saaren pohjoisosissa, ja se voisi siellakin vahan neuvotella hintoja. Surffaus kutsu ja aurinko paistoi ja kaupunki alko herailemaan ja taas kerran tuntui etta hei, tassahan on elamisen makua! Kerrottiin miehelle etta me tarvitaan lisaa rahaa ja kipastaan sita hakemaan. Kyyti olisi jarjestynyt talolle asti, onneksi reippaina tyttoina kaveltiin ihan itse. Matkalla kotiportaissa tuumasin Lauralle etta jotenkin on janna tunne, pitaisko kerrankin luottaa vaistoonsa ja jattaa tama reissu valista.. Delfiinimatka maistu kuitenkin vahan karvaana viela suussa ja kaivattiin jotain extremea. Tavattiin siis se mies ja lompostettiin satamaan pain. Nahtiin matkalla kolme kiinapoikaa ja Laura tokas etta voi lahtispa noi vaikka meidan mukaan ni olis vahan turvallisempi olo. 

Yhtakki meidan vene olikin vaihtunut autoksi. Lyotiin kantapaat maahan ja paassa raksutti, ei me kylla autoon hypata. Selitettiin, etta meille on sanottu: no car! Se mies puhu siina koko ajan, hyva etta henkea kerkesi valilla vetaa. Itsella alkoi jo pinna palaa ja se mies lupasi jarjestaa kaiken maailman reissut ja surffauspaikat ja ajat. Mista vaan ja minne vaan ja millon vaan ja mita vaan ja.. Paatettiin etta joo eikohan tama ollu tassa, no thanks! (Mita se siita hyotyy etta lahtee meita kuljettamaan jonnekin ylikauas naurettavalla hinnalla? Ja minne havisi se sen surffipaikan omistaja veli? Ja koko juttu tuntu ihan naurettavalta. Ja hamaralta.) Kaveltiin eteenpain ja se mies vaan kulki perassa ja ei yhtaan tajunnu mita NO tarkottaa. 

Sitten ne samaset kiinalaispojat viitto meille sielta rannasta. Hierastiin silmia etta kavikohan toi kutsu meille vaiko muille. Kaksin kasin ne viitto meita uudestaan niiden luokse. Kysyvat etta lahdetaanko samalla veneella niiden kanssa, mita suunnitelmia meilla on. Ei maksa mitaan, veneeseen vaan! Ja kylla pinkastiin. Se mies kiersi siina ympyraa meidan ymparilla ja nappasi kadesta kiinni ja jankkasi etta listen, listen. Taisi kohota silla joku adrenaliini taso yli normaalista? Siina se kavi ihan hermona ja me luikahdettiin veneeseen. Sinne ne jai se mies ja se chinaboss rannalle ja katottiin etta nonniin syntyyko siella viela tappelu. Ihan pimee se aijja oli joka tapauksessa, se joka tarjosi niita kyyteja.

Ja veneessa ne pojat sano etta tietaa sen miehen. Ja etta olisi ollut tosi vaarallista jos oltas lahetty sen mukaan. Se kiinajehu soitti toiselle pojista ja sano etta kaikki ok ja ettei meidan tartte miettia sita juttua. Etta semmosta. Jalat meinasi lyoda loukkua.

Matkustettiin kilpparisaarelle. Ja ne pojat osti meille sen sisaanpaasyn ja kanto vetta rannalle ja se ei ainakaan yhtaan helpottanut meidan oloa kun tuntu etta ollaan muutenkin ikuisessa kiitollisuuden velassa niille.

Hengailtiin siella niiden poikien kanssa pari tuntia ja sitten royhkeesti toivottiin mielessa etta lahtekaa jo niin me voidaan levittaytya tahan biitsille ottamaan aurinkoa! Selitettiin niille etta te voitte kylla lahtea, me sitten vaan liftataan johonkin veneeseen ja tullaan silla takasin. Monen monen it is okay-vakuuttelun jalkeen ne sitten lahti ja me laiskoteltiin oikein urakalla.

 

Meduusat poltti taas. Oli niin kun olisi tulessa ollut vaikka ne on tommosia ihan pienia. Rannalle oli huuhtoutunut niita vaikka kuinka!

 

Toinen kiinapojista juoksi viela veneelta meidan luokse ja toi lahjan, meritahden! Se tahti kyllakin jai omaan kotiinsa sinne mereen kavereiden kanssa. 

Siella saarella on ehka noin miljoona riikinkukkoa. Nahtiinpa kerrankin kun yksi niista levitti pyrstonsa!

 

Naa oli karannut kahestaan muusta parvesta... Pyrstot pystyssa molemmilla vuorotellen! Ootteko ollu hereilla mantsan tunneilla, tiiatteko miksi toi naaras on niin ruma?

Kaytiin pitsalla ja sielta pois tullessa mietittiin etta surkia viekoon, millahan sita oikeesti paasee taalta pois. Ehdittiin ehka 35 sekunttia miettia sita kun yksi hotellin tyontekijoista ryntasi kasi ylhaalla meidan luokse. Kysy etta onko joku Sissy paatti meidan. Oltiin ihan vaikeina etta ei meilla ole venetta. (Oltiin valmiita kuuntelemaan laksytys siita kuinka tyhmia me ollaan ku tolla tavalla lahetaan reissun paalle.) Se mies kysy etta no milla aateltiin menna takas. Laura tuumas etta no uimalla! Mies heilutteli kasissa olevaa uistinta ja tuumas etta jos lahdetaan uimaan ni se heittaa vaan sen siiman meidan peraan ja kelaa takas. Etta se siita.

Sitten se alko nauraa ja sano etta kiinapojat oli sanonu: Jos kaksi kaunista tyttoa etsii kyytia ni sen pitaa auttaa niita. Etta se siita huolesta, me kerrottiin etta parin tunnin paasta vois olla ihan kiva aika lahtea ja mentiin aurinkotuoleille nauttimaan auringosta. Ei ole turhan raskasta elama taalla!

  

Terve kamu! Kiva silma.

Viiden aikaan meidan hotellikamu vislasi meille paatin sielta megapitkan laiturin nokasta. Hypattiin veneeseen ja matkustettiin tyytyvaisina Stone towniin, kotikulmille.

 

 

Kokemuksia vaan, niitahan tama elama on taynna?

-Emppu

ps. Taalla on lauantaina vangittu muslimijohtaja. Taalla on ollut protesti. Ja kyynelkaasua ja pamppuja ja tulipaloja. Elama pysahty torilla hetkeksi niinkun seinaan: armeija saapui kaupunkiin. Aamulla tuli kasky etta talosta ei saa poistua minnekaan. Se kuitenkin kumottiin, turistialueella pitaisi olla melko turvallista liikkua. Eras meista uhkasi laittaa Sauli Niinistolle sahkopostia etta tulee samantein hakemaan pois omalla yksityiskoneellaan. Psykiatrisen sairaanhoitajan psyyke hajoili ensimmaisena. Meilla oli pakollinen vapaapaiva toista, meidat paimennettiin evakkoon hotellin uimarannalle yhteistaksilla.

Nyt kaikki ok, luulisin. Taalla ma ainakin istun nettikahvilassa ja toivon etta saan suklaata jostakin. Pitanee lahtea metsastamaan sita! Kaunista kesayota Suomeen!

pps. Tassa meidan Sansibar -huonetta!

Musta ei tule ikina merinaista

.. eika merimiesta eika merirosvoa eika Kapteeni Koukkua eika valttamatta edes Flipperin ja Yamaha 15sta omistajaa. Kerron teille kohta tarinan.

Meilla alkoi viikonloppu perjantain tyopaivan jalkeen. Kivoja nama viikonloput mutta nastaa menna huomenna toihin ja rutistaa syliin mun kultapoika Elvyn 1v (joka on kylla varmasti jo melkein 2 vuotta). Meilla on ollu adapteri rikki ni eipa ole kuvia saatu toista tai mistaan muualtakaan loppuviikosta. Tilanne toivottavasti korjautunee ensi viikolla! Nojoo, toihin kuului joka tapauksessa sita "normaalia". Varitettiin perhosia niiden naperoiden kanssa, yksi kerrallaan with teacher. Ihan kiva idea sinansa mutta kaikki ei sitten ehtiny ees tarttua kynaan kun koitti puuroaika. Ja yhden kanssa kun varitat niin viisi muuta hyppii paalle ja puree ja  repii sivuja ja.. Mutta ihan jees! Juotiin puurot ja puolilla kaatu rinnuksille ja maahan ja sitten jynssattiin ja vaihdettiin vaipat ja laitettiin tenavat sleep, sleep! Tama siis joka paiva, rutiineja rutiineja, niitahan lapset rakastaa?

Heidi ja Karoliina tuli tanne viikonlopuksi viettamaan Sansibar-lomaa. Oli aika huikeeta nahda niita ja kuulla Darin kuulumisia ja puhua Suomea urakalla. Lauantai-iltana kiskastiin kerrankin mekot paalle ja harjattiin hiukset ja lahdettiin ravintolaan syomaan. 

Nappasin matkalta terkkuja kaikille raksamiehille ja -naisille!

Eksyttiin ensin johonkin mega-hulppeeseen hotelliravintolaan. Silmailtiin ruokalistathinnat lapi ja paatettiin coolisti tilata vaan juomat ja katsoa auringonlasku. 

Fiilistelykuvilla mennaan..

(Mun kamera ei tykkaa pimeasta joten yokuvia ei oo mistaankoskaanmilloinkaan.)

Vaihdettiin siis paikkaa ja paadyttiin intialaiseen ravintolaan. Meilla oli hulvattoman hauskaa ja ruoka oli hyvaa ja tarjoilijat huvittuneita ja ilta oli pimea ja kutsu kavi toiselle kierrokselle. Maybe sometimes! (vakiovastaus)

Etta ravintola on testattu ja yksi ilta edes naytetty niilta kauniimman sukupuolen edustajilta!

Okei, tassa tulee tarina jonka nimi on DOLPHIN TOUR.

Herattiin aamulla 04.00. Oltiin nelja mammaa vartissa aamupalalla (ja se jos joku oli hyvaa tossa reissussa)! Syotiin omeletit ja banaanit ja oltiin suomalaisella tasmallisyydella ulkona just sillon ku pitikin eli kello 05.00. Ootettiin meidan kyytia 9,5 minuuttia ja ehdittiin vaan pari kertaa todeta etta this is Africa. Auto tuli ja hypattiin kyytiin ja koukattiin pari kanadalaista remmiin mukaan ja sitten kiidettiin halki valkenevan aamun kohti delfiineja! Oli janna tunne astua ulos ulko-ovesta sillon viiden aikaan oisen tahtitaivaan alle.  Ja sitten matkalla ne tahdet vaan havisi ja kappas, paiva oli alkanut!

Nojoo, ajettiin siis semmosta vauhtia etta ensimmaista kertaa Afrikkalaisessa kulkuneuvossa ma ihan toden teolla toivoin etta paastaan kaikki hengissa perille. Ja sen siita sitten saa, jouduttiin poliisiratsiaan. Saatiin kai sakot ylinopeudesta. Siina se toinen paikallisista pojista tyonteli rahoja piiloon ja joutu sinne ulos poliisien luo ja me oltiin tietty heti ihan varmoja etta ne ottaa sen panttivangiksi ja se poika oli siella ihan paiseessa. Paastiin jatkaa matkaa pienen odottelun jalkeen ja ketaan ei kidnapattu tai otettu vangiksi tai edes panttivangiksi. Kaikki hyvin!

Perille paastiin ja aurinkokin alko sopivasti nayttaytymaan.

 

Reissukamut! 

Onko snorkkeli hyvin?

 

Soviteltiin taas oikeat rapylat ja maskit ja sitten se oli menoa. Kiivettiin semmoseen hintelaan pikku paattiin johon oli lyoty kolme lautaa penkeiksi. Siihen veneen laitoihin vaan nakutettu vasaralla. Karoliinan suusta kuulu jo alkumetreilla etta mihin vietavaan ma oon taas itseni tunkenut.

Mun mielesta elama oli siina vaiheessa ihan huisia ja tein taas yhden niista kuuluisista videopostauksista ja kaikki oli hirveen hauskaa ja kello oli ehka jotain seitseman pintaan.

Aurinko naky jo kunnolla ja me suunnattiin avomerelle.

 

Ja siita se riemu sitten repesikin: keli oli aika uskomaton siihen nahden etta me tosissaan oltiin silla sardiinipurkin kokoisella veneella seitseman mzungua keskella ei mitaan. Aallot v a l t a v i a ja tuuli kova. Darissa turvallisesti tuumannut rannalta etta kylla noi fishermanit on skitsoja ku ne lahtee tonne aaltojen armoille noilla kaarnanpalasilla ja sitten olinkin itse semmosessa! Oli niinku Linnanmaen vuoristorata, jarrumies vaan seiso siella edessa ja nyki koydella sita veneen kokkaa ylospain. Horpattiin vetta ja kamat kastu mita oli siina keskella jaloissa. Ja mehan oltiin fiksuina pakattu mukaan kaikki kameroista ja kelloista ja puhelimista lahtien. 

Siella metsastettiin niita delfiineja ja keikuttiin aalloissa. Ensimmaisen psyyke oli alkanu jo vahan rakoilemaan. Sitten ne miehet karjas etta dolphin ja JUMP! Ma en kerinny muuta ajattelemaan ku etta missamissa ja sitten jo hypattiin: miehet ja naiset yli laidan sinne tuhannen tsunamiin. (Ja se delfiini oli siina vaiheessa jo 50 metrin paassa ainakin kun saikahtanyt. Ammatimaista, eiko?) No mutta ei mitaan, snorklailtiin kaikki pollastyneina siina toistemme jalkoja ja sitten sitkeesti vaan veneeseen ja pienena taplana siintavan selkaevan peraan!

En tieda oliko taa ensimmainen hyppy jotenki niin jannittava etta meni kaikilta vahan pasmat sekasin mutta siita alko varmaan elamani pisin tunti. Aallot loi ja vene keinu ja ajettiin puolen kilometrin tuntivauhtia sen delfiinin perassa ja yksitellen alko porukka lakoomaan siihen veneen reunalle. Me oltiin niin merisairaita! Minakin, joka urhoollisesti kulkenut iskan mukana jarvella! (Onhan toi Intian valtameri melkein sama asia.) Paat polviin ja kasiin ja kiinni sielta mista ote piti. Joku jakso valilla huutaa etta siella se kuono tai selkaeva taas pilkahti ja reippaimat nosti paata etta jos jotain ehtisi nahda. Eteenpain mentiin vaan mutta kai se jokaisella oli siina vaiheessa mielessa enaa yksi kirkas ajatus: let's go to home N O W.

Ja sitten alettiin oksentamaan. Kaaressa vaan ja yli laidan. Miehet ensimmaisina siella paa vedessa. Uikkarit paalla porukkaa killu niilla pikkulaudoilla ja ma istuin veneen pohjalla rapylat jalassa ja olin varma etta joku pian pyortyy ja tipahtaa sinne mereen. (Niin, pelastusliivit oli tietysti ah-muisto-vain.) Toinen niista pojista rojahtikin Karoliinan sylin kautta mun seuraksi sinne lattialle. 

Oltiin vihdoin kotimatkalla ja oksennus lensi vuorotellen ja pysahdyttiin etta paastaan kaymaan meressa ja loppuu se keinuminen. Ajattelin etta pelastus ja kierahin veteen. Katta poltti samantein ylikovasti ja ehdin miettia etta kappas vaan, meduusa. Vene oli ajelehtinu kauemmas ja paata huimasi ja olin varma etta se meri on taynna niita meduusoja mutta kroolia vaan veneen peraan. Tsemppasin mielessa yhta poikaa joka roikku siina veneen reunalla vedessa ja oksensi ja jonka paalle aallot heitti sen kaiken ulos tulleen niin etta se vello siina omassa oksennuksessa. Ihanaa.

Paastiin loppuviimein veneeseen ja ranta oli jo ihan lahella. Katselin siina kun se edessa istuva tytto viela anto kaiken tulla ja myonsin itselleni viiden seuraavan vuoden "vuoden aijja"-mitallit kun selvisin hengissa ja ennenkaikkea tekematta sita mita puolet porukasta, oksentamatta. Vau mina!

Auvosalta nayttaa ja nyt tota voi jo nauraa mutta kylla eilen tuli puoli yhdeksan aikaan aamulla tuumattua etta paska reissu mutta tulipahan tehtya! Todellinen delfiiniretki.

Korvattiin meidan aamua ja lahdettiin rentoutumaan sinne hiekkakaistaleelle. Ja kuvahan kertoo enemman kun tuhat sanaa:

Elama reilassa! Hymyillen eteenpain.

t. maakrapu, forever

ps. Netticafe-tyyppi antoi jogurttia lahjaksi. Jogurttia, jota taalta Sansibarilta ei tunnu saavan kerrassaan mistaan. Ah, nam.